Esittelyni   |   Blogi   |   Tätä mieltä   |   Eduskuntatyö   |   Lehdistö   |   Ota yhteyttä
 
Elinvuosien säästäminen syynä yli 65-vuotiaiden pitkäaikaissairaiden myöhäiseen rokottamiseen
09.12.2009

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jacob Södermanin /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 931/2009 vp:

Aikooko hallitus reagoida siihen, että 65 vuotta täyttäneitä pitkäaikaissairaita on menehtynyt sikainfluenssatartunnan seurauksena, ja siihen, että päätös rokotusjärjestyksestä on nähtävästi tehty vailla asianmukaisia perusteita, ja jos aikoo,

mihin kiireellisiin toimenpiteisiin hallituksen on tarkoitus ryhtyä asiassa?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Hallitus ryhtyi toimiin varautuakseen A(H1N1)v- influenssapandemiaan jo ennen kuin ensimmäinenkään viruksen aiheuttama tartunta ilmeni Euroopassa. Suomessa toimitaan sosiaali-ja terveysministeriön johdolla yhdessä muiden hallinnonalojen kanssa valmistellun kansallisen pandemiavarautumissuunnitelman mukaisesti, joka valmistui vuonna 2006. Suunnitelmassa linjataan toiminnan tavoitteet sekä pandemian edeltäviä, Maailman terveysjärjestön WHO:n määrittelemiä uhkavaiheita että itse pandemiaa varten. Varautumissuunnitelman tavoitteena on mahdollisen pandemian väestön terveydelle aiheuttavien haittojen rajoittaminen sekä yhteiskunnan toimintojen jatkuvuuden mahdollisimman hyvä turvaaminen. Varautumissuunnitelman tarkoitus on ohjata varautumista influenssapandemiaan terveydenhuollon hallinnon kaikilla tasoilla sekä tukea valmistautumista muilla hallinnonaloilla.

Lue lisää...
 
Puheenvuorot yliopistojen verotuksesta täysistunnossa 8.12.2009
09.12.2009

Hallituksen esitys yliopistojen verotusta koskevaksi lainsäädännöksi
Ensimmäinen käsittely 8.12.2009

Hallituksen esitys: HE 244/2009 vp
Valtiovarainvaliokunnan mietintö: VaVM 43/2009 vp
Lue koko keskustelu täältä

Jacob Söderman /sd: Arvoisa puhemies! 17. marraskuuta talousarvioesityksen täydentämisestä käydyssä lähetekeskustelussa kiinnitin huomiota nyt käsiteltävään lakiesitykseen yliopiston verotuksen poistamisesta. Siinä tuntuu olevan kolme ongelmaa. Ensimmäinen oli se, mitä käytännössä tarkoitetaan yliopiston elinkeinotulon verotuksella. Toinen oli se, että hallitus vastoin yliopistolain 75 §:ää poistaisi pääosan Helsingin yliopiston niin sanotuista erioikeuksista, muun muassa apteekistaan saadun elinkeinoveroa vastaavan tulon. Kolmas oli se, että hallitus tosin ilmoitti tarkoituksena olevan tämän menetyksen korvaaminen Helsingin yliopistolle ensi vuonna, mutta jättää kertomatta, miten on tarkoitus jatkaa sitä vuositasolla.

Perustuslakivaliokunta kiinnitti lausunnossa huomiota siihen, että elinkeinotulotoiminnan määrittely jää yliopistojen kohdalla ehdotuksessa perustuslain 81 §:n 1 momentin kannalta arvioituna epätäsmälliseksi. Säännöksen epätäsmälliset ja jopa ristiriitaiset perustelut tekevät säännöksestä erittäin epäselvän tulkita, ja verovelvollisuutta on siten monissa tapauksissa vaikea määritellä.

Lue lisää...
 
Jacob Söderman: Sdp:n tulisi vetäytyä vuoden 2000 perustuslain tarkistamishankkeesta
06.12.2009

Helsingin Työväenyhdistyksen Talo, Paasitorni
Itsenäisyyspäivän aaton tanssiaiset 5.12.2009 klo 18

Puhe, kansanedustaja Jacob Söderman

Sdp:n tulisi vetäytyä vuoden 2000 perustuslain tarkistamishankkeesta nyt, kun Matti Vanhasen hallitus on yksipuolisesti ratkaissut kysymyksen Suomen edustuksesta EU:n kokouksissa pääministeri Vanhasen hyväksi.

Pidän sitä virheenä, että hallitus pyrkii sulkemaan ulos kansan valitseman presidentin kaikista EU:n kokouksista. On kuitenkin muistettava, että kansa on antanut hänelle luottamuksensa johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa kahdessa vaalissa.

EU:ssa ulko- ja turvallisuuspolitiikka on edelleen itsenäisten jäsenmaiden välistä politiikkaa, jossa EU:n mahdollisuus toimia perustuu siihen, että jäsenmaat luovuttavat valtaa EU:lle. Suuret jäsenmaat eivät ole osoittaneet innostusta siihen suuntaan. Se nähtiin mm. heidän valitessaan EU:n ns. korkeaksi edustajaksi ihmisen, joka ei ole ollut päivääkään ulkoministerinä.

Viimeksi päivitetty ( 06.12.2009 )
Lue lisää...
 
Tasavallan presidentin osallistuminen Eurooppa-neuvoston kokouksiin
04.12.2009

Eduskunnan suullinen kyselytunti 3.12.2009

Jacob Söderman/sd: Arvoisa puhemies! Se on totta, että perustuslakivaliokunta on todennut, että kun Eurooppa-neuvosto muuttuu muodollisesti päätöksiä tekeväksi elimeksi, se on omiaan entisestään vahvistamaan eduskunnalle vastuunalaisen pääministerin asemaa Suomen Eurooppa-politiikan johdossa Suomen edustajana. Valiokunta ei sen sijaan ole päättänyt, että tasavallan presidentti ei voisi hänen rinnallaan osallistua kokoukseen silloin, kun niin sovitaan pääministerin kanssa. Suomen kansa valitsee tasavallan presidentin kuudeksi vuodeksi johtamaan ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Eikö, herra pääministeri, olisi Suomen kansan arvostamista ja Suomen edun mukaista, että tasavallan presidentti olisi rinnallanne siellä kokouksessa silloin, kun käsitellään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa? Tuskin siitä mitään sekaannusta syntyy.

Lue lisää...
 
Brax lupaa lisää syyttäjiä
03.12.2009

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jacob Södermanin /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 916/2009 vp:

Onko hallitus tietoinen siitä, että syyttäjälaitoksen voimavarat ovat pahasti alimitoitetut ja että se haittaa oikeudenkäyntien joutuisaa etenemistä ja jos on,

mihin toimenpiteisiin hallituksen on tarkoitus ryhtyä?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Syyttäjälaitoksen resurssitarvetta on selvitetty kahdessa oikeusministeriön asettamassa työryhmässä vuosina 2005 ja 2008 (OM, Lausunnot ja selvitykset 2005:12 ja 2008:20). Jälkimmäinen työryhmä on arvioinut, että paikallissyyttäjien laskennallinen tarve on vuoden 2007 lukemin 338,2 henkilötyövuotta. Kuluvana vuonna henkilötyövuosimäärä tulee olemaan arvioilta 325. Vuoden 2010 talousarviossa luku on 312.

Lue lisää...
 
”Maaherra oli laillisuuden symboli”
27.11.2009

Uutispäivä Demari 26.11.2009
Teksti: Aleksi Vienonen

Jacob Söderman pelkää, ettei kukaan pidä pian huolta kansalaisten oikeusturvasta

Kansanedustaja Jacob Söderman (sd.) on hyvin huolissaan vuoden vaihteessa voimaan astuvasta aluehallintouudistuksesta. Siinä muun muassa lakkautetaan läänit. Myös työsuojelupiirien ja ympäristöviranomaisten valtaa kavennetaan.

Entinen oikeusasiamies on häkeltynyt siitä, miten uudistus runnottiin eduskunnassa läpi.

– Ei parlamentarismi voi tällaista olla. Meillä on valiokuntia, jotka ovat olleet eri mieltä hallituksen esityksen kanssa. Muun muassa sivistysvaliokunta, ympäristövaliokunta ja työelämävaliokunta ovat arvostelleet. Näistä ei kuitenkaan piitattu, vaan lakiehdotus vedettiin lähes sellaisenaan läpi.

Oppositio ei sinällään ole vastustanut aluehallintouudistuksen tekemistä vaan tapaa, jolla se tehtiin. SDP oli vaatinut uudistukselle aikalisää.

– Nämä ovat vakavia asioita. Työsuojeluhallinnon ja ympäristöhallinnon itsenäisyys on vaarassa.

Söderman muistuttaa, että maaherrojen tehtävänä on ollut valvoa, että kunnissa noudatetaan lakeja ja asetuksia.

– Maaherra on edelleen Lakimiesliitolle laillisuuden symboli. Lääninhallitus on ollut 1600-luvulta saakka se viranomainen, joka valvoo, että valtakunnan lait viedään läpi oikeassa muodossa ja toimeenpannaan laillisesti.

Lue lisää...
 
Juhlapuhe Sexpo-säätiön 40-vuotisseminaarissa 26.11.2009
26.11.2009

Jacob Söderman piti 26.11.2009 allaolevan juhlapuheen Sexpo-säätiön 40-vuotisjuhlaseminaarissa, jonka aiheena oli "Seksuaalioikeudet - ihmisoikeudet".

Sexpo-säätiön 40-vuotisjuhlaseminaari
Tieteiden talo 26.11.2009
Juhlapuhe, kansanedustaja Jacob Söderman

Arvoisa Tasavallan presidentti,

Hyvät kuulijat,

On ilo ja kunnia saada puhua tänään Sexpo-säätiön 40-vuotisjuhlaseminaarissa tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta, nimittäin seksuaalioikeuksista ihmisoikeuksina.

10 vuotta sitten, samana vuonna kun Sexpo-säätiö täytti 30 vuotta, Seksologian maailmanjärjestö WAS antoi seksuaalioikeuksien julistuksen. Julistuksessa yksilöidään yksitoista kattavan kokonaisuuden muodostavaa seksuaalioikeutta.

Julistuksessa todetaan, että seksuaalioikeudet perustuvat kaikille ihmisille luonnostaan kuuluvaan vapauteen, arvokkuuteen ja tasavertaisuuteen. Tämä koskee ihmisoikeuksia yleensä, kuten todetaan YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeusjulistuksessa.

Viime vuosikymmeninä nämä oikeudet ovat kehittyneet huomattavasti. Enää ei kysytä, voidaanko seksuaalisuus ja ihmisoikeudet kytkeä toisiinsa, vaan kysytään, miten seksuaalioikeuksia tulisi kehittää ja soveltaa. Oikeudellisesti sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ei tosin suoraan puhuta seksuaalioikeuksista. Nämä oikeudet kuitenkin pohjautuvat niihin ja ne mielletään laajalti ihmisoikeuksiksi.

Lue lisää...
 
Uskontokunnan mainitseminen ei ollut tarpeen
24.11.2009

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 24.11.2009

Helsingin Sanomat kertoi (Kotimaa 9.11.) kauppojen sunnuntaiaukiolon hallituspuolueisiin kuuluvista vastustajista otsikolla "Hallitusrintaman rikkuriryhmät". Yhteen ryhmään oli sijoitettu kolme keskustalaista kansanedustajaa, joista ensimmäinen kertoi syykseen ei-äänelleen: "Lepopäivä on pyhitettävä, ja tilaa perheelle on raivattava. Takana ovat arvonäkökohdat." Tämän ryhmän otsikoksi oli laitettu "Lestadiolaiset".

Otsikointi tuntui lukijasta pilkkaavalta. Oliko sen käyttäminen asianmukaista, kun HS juhlallisuuksien yhteydessä tuo esille sanoman siitä, että suvaitsevuus kuuluu lehden arvomaailmaan.

Nuo kolme edustajaa tunnetaan eduskunnassa ahkerina, asioihin ja toisiin edustajiin myönteisesti suhtautuvina edustajina, mieluummin suomalaisen yhteiskunnan rakentajina kuin rikkureina. Mielestäni yllä mainitun edustajan vastaus toimittajan kysymykseen olisi riittänyt lukijoille selitykseksi heidän äänestämiskäyttäytymiselleen. Muu ei ollut uutisen kannalta tarpeellista.

Jacob Söderman
kansanedustaja (sd)
Helsinki

 
Korruption vastaiset toimet
20.11.2009

Eduskunnan suullinen kyselytunti 19.11.2009

Jacob Söderman/sd: Arvoisa puhemies! Rakennusala on yleisesti monella tavalla altis korruptiolle ja epärehellisyydelle, mutta muuallakin on ollut korruptiota: Afganistanin suomalaisjoukoissa, Patrian kaupat Sloveniassa, Suomen kehitysapu Costa Ricassa, äskettäin tapahtumat Destiassa ja Merenkulkuhallituksessa ja vaalirahoitukseen liittyvä epärehellisyys. Transparency International -järjestön korruptiomittareiden mukaan Suomi jakoi vuonna 2006, siis ennen tätä hallitusta, ykkössijan Uuden-Seelannin kanssa, mutta vuonna 2008 Suomi oli pudonnut viidenneksi ja tänä vuonna kuudenneksi. Onko hallituksella mitään tehokkaita toimenpiteitä suunnitteilla tämän nolon ja huolestuttavan korruptiokehityksen katkaisemiseksi?

Oikeusministeri Tuija Brax: Arvoisa puhemies! Korruptiossa keskeistä rikoslain osalta on lahjontalainsäädäntö, ja lausuntokierrokselle on juuri lähtemässä oikeusministeriön työryhmän esitys lahjontalainsäädännön kiristämisestä. Yksi osuus koskee kansanedustajia, yksi yrityselämää sekä siellä yrityselämän takana olevaa tämmöistä epäsuoraa vaikuttamista. Ne ovat kaikki myös asioita, joita Euroopan neuvoston alainen korruptiontorjuntaverkosto Greco on esittänyt, että Suomen tulisi tehdä, ja lausuntokierros tehdään hyvin pikaisessa vauhdissa ja tarkoitus on keritä vielä hyvin tällä vaalikaudella uudistuksiin. Sen lisäksi korruptionvastaista toimintaa on ministeriöiden välisessä ja virkamiesten välisessä yhteistyössä lisätty.

Ministeri Holmlund voi kertoa talousrikostorjunnan seuraavasta ohjelmasta, jota käsitellään aivan pian hallituksen puitteissa ja kaiken tämän lisäksi jo mainittu käännetty arvonlisävero on selvityksen alaisena. Syyttäjäpuolella talousrikostutkijoiden voimavaroista käännetty arvonlisävero vapauttaisi 30 syyttäjää tutkimaan muita talousrikoksia ja korruptiota, (Puhemies: Minuutti on täyttynyt!) jos tämä lainmuutos tehdään.

Lue täysistunnon koko pöytäkirja täältä

 
Sikainfluenssan rokotusjärjestys
11.11.2009

KIRJALLINEN KYSYMYS

Eduskunnan puhemiehelle

Perustuslain 6 § mukaan "ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

Valtioneuvoston asetuksella tartuntatautiasetuksen väliaikaisesta muuttamisesta (707/2009) on määrätty A(H1N1)-viruksen (ns. sikainfluenssa) rokotusjärjestyksestä. Asetuksen mukaan sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvat 65 vuotta täyttäneet rokotetaan myöhemmin kuin muut samoin sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvat. Aluksi väitettiin, että 65 vuotta täyttäneiden vastustuskyky A(H1N1)-virusta kohtaan on parempi, koska he ovat aikaisemmin sairastaneet vastaavankaltaisen influenssan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen 5/2009 mukaan "65 vuotta täyttäneillä sairastuvuus on pienempi kuin muilla ikäluokilla", mutta "perussairaus kuitenkin lisää vaaraa sairastua vakavaan influenssaan".

Viimeksi päivitetty ( 11.11.2009 )
Lue lisää...
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 61 - 70 / 292

(C) 2007 Jacob Söderman
Powered by Joomla! Homepage made by Jatomaki Products®