Esittelyni   |   Blogi   |   Tätä mieltä   |   Eduskuntatyö   |   Lehdistö   |   Ota yhteyttä
 
Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2009 lähetekeskustelussa
21.04.2010

Tiistaina 20. huhtikuuta 2010
Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2009
Kertomus K 5/2010 vp

Lue koko keskustelu täältä

Jacob Söderman /sd: Arvoisa puhemies! Suomen hallitusmuodon laatijoilla oli ylevät tarkoitukset säätäessään hallituksen velvollisuudesta antaa eduskunnalle vuosittain kertomus toiminnastaan. Näin eduskunta sai mahdollisuuden arvioida hallituksen toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja laillisuutta. Parlamentarismin kannalta hallituksen kertomuksen käsittelyn tulisi olla yksi eduskunnan tärkeimpiä työmuotoja.

Vielä 1970-luvulla perustuslakivaliokunnan jäsenillä oli mahdollisuus kertomuksen käsittelyn yhteydessä valiokunnan nimissä asettaa kysymyksiä hallitukselle sen toiminnasta. Samoin toimittiin myös muissa valiokunnissa. Saatuaan vastaukset perustuslakivaliokunta päätti tarkemmin käsitellä kaksi kolme tärkeimmiksi noussutta kysymystä ja esittää hallitukselle toimenpidesuosituksia niiden osalta. Palatessani eduskuntaan 25 vuoden tauon jälkeen tuota käytäntöä ei enää noudatettu. Syynä oli ilmeisesti perustuslakivaliokunnan lisääntynyt työmäärä.

Viimeksi päivitetty ( 22.04.2010 )
Lue lisää...
 
Hallituksen esitys muutoksenhakua käräjäoikeudesta koskevaksi lainsäädännöksi 1. käsittelyssä
21.04.2010

Tiistaina 20. huhtikuuta 2010
Hallituksen esitys muutoksenhakua käräjäoikeudesta koskevaksi lainsäädännöksi
Hallituksen esitys HE 105/2009 vp
Lakivaliokunnan mietintö LaVM 4/2010 vp
Lakialoite LA 63/2009 vp

Lue koko keskustelu täältä

Jacob Söderman /sd:  Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys muutoksenhakua käräjäoikeudesta koskevaksi lainsäädännöksi pyrkii hovioikeusprosessin lyhentämiseen. Tein rinnakkaisaloitteen, jonka tarkoituksena on edelleen vahvistaa tätä pyrkimystä käyttämällä uusimpia teknisiä mahdollisuuksia hyödyksi.

Aloite lähtee siitä, että hovioikeus voisi arvioida käräjäoikeuksissa esitettyjä todistajalausuntoja videotallenteiden perusteella. Tästä olisi se hyöty, että todistajaa ei tarvitsisi kutsua uudellaan kuultavaksi muuta kun erityistapauksissa. Samoin olisi se hyöty, että todistajalausunto ei muuttuisi hovioikeudessa huonon muistin tai painostuksen vuoksi.

Lue lisää...
 
Korvausten suorittaminen vuosina 1944–1947 internoiduille lapsille
15.04.2010

KIRJALLINEN KYSYMYS

Eduskunnan puhemiehelle

Vuonna 1944 alkaneen Saksan ja Unkarin kansalaisten internoinnin yhteydessä internointileireille joutuivat myös omaa syyttään suomalaissyntyiset saksalaisten kanssa avioituneet naiset ja heidän lapsensa.

10.4.2008 tein asiasta kirjallisen kysymyksen (KK 289/2008 vp), jossa kysyin hallituksen aikeista suorittaa internoiduille kohtuullinen korvaus heidän kärsimistään vääryyksistä. Pääministeri Matti Vanhanen totesi vastauksessaan 6.5.2008, että viranomaisten internointitoimenpiteet aiheuttivat suuria inhimillisiä kärsimyksiä, ja että asia tulisi selvittää perusteellisesti. Vuoden 2008 toisessa lisätalousarviossa eduskunta myönsi yksimielisesti 400 000 euron lisämäärärahan tutkimustyötä varten.

Niklas Jensen-Eriksenin tekemä tutkimus, "Saksan ja Unkarin kansalaisten sekä heidän suomalaisten puolisoidensa internointi 1944–1947", julkaistiin vuonna 2009. Tutkimuksen johtopäätöksistä ilmenee selkeästi, että internointi aiheutti sen kohteeksi joutuneille naisille ja lapsille huomattavia kärsimyksiä. Internoiduille lapsille ei silti edelleenkään ole myönnetty korvauksia, vaikka tarvittava tutkimustyö on saatu päätökseen ja korvausten suorittaminen tutkimuksen mukaan on selvästi perusteltua.

Lue lisää...
 
Söderman vaatii välittömiä toimia Novan tyyppisen vaalirahoitustoiminnan kriminalisoimiseksi
15.04.2010

Euroopan neuvoston korruptionvastaisen toimielimen GRECO:n vaatimat ja oikeusministeriön lahjusrikostyöryhmän ehdottamat säännökset vaikutusvallan väärinkäytön palkitsemisen ja vaikutusvallan kauppaamisen kriminalisoimiseksi on hyväksyttävä pikaisesti, vaati kansanedustaja Jacob Söderman (sd) Janakkalan Wanhojen Tovereiden 10-vuotisjuhlatilaisuudessa Turengissa 15.4.2010.

Vain näin Suomi nostetaan vaalirahoitusjupakan suosta ja vältetään jatkossa uusien pääministereiden ja tiurojen kärsimysnäytelmät, totesi Söderman.

Mikäli vaikutusvallan kauppaamisen käsite määritellään rikoslaissa oikein, voidaan Novan kaltaiset epäilyttävät toimijat tulevaisuudessa ennakolta eliminoida. Asialla on kiire, koska uudistus tulee toteuttaa ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja. Mahdollisesti tarvittavat tekstitarkistukset on siksi toteutettava viipymättä, vaati Söderman.

 
Täysistuntopuheet myös videotallenteina
09.04.2010

Uutuutena kaikkia eduskunnan täysistunnossa pidettyjä puheita voi 30 päivän ajan seurata myös videotallenteina Yle Areenan kautta.

Jacob Södermanin puheet löydät täältä

 
Länsi-Saharan ihmisoikeustilanne
09.04.2010

Jacob Söderman ja 9 muuta kansanedustajaa ovat 9.4.2010 jättäneet asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kirjallisen kysymyksen:

Eduskunnan puhemiehelle

Hiljattain saimme uuden tiedon Marokon Länsi-Saharan alkuperäisväestöön kohdistamien ihmisoikeusloukkauksien jatkumisesta. Sahrawitoimittajien ja –kirjailijoiden liiton kautta julkisuuteen tuli tieto, jonka mukaan sadat Länsi-Saharan marokkolaiset Marokon poliisin tuella olivat pahoinpidelleet 11 sahrawi-ihmisoikeusaktivistia näiden palattua pääkaupunki El Aaiúniin 9.3.2010. Aktivistit olivat palaamassa Algerian Tindoufissa sijaitsevilta pakolaisleireiltä, joissa he olivat käyneet tapaamassa perheitään.

Sahrawitoimittajien ja –kirjailijoiden liiton mukaan Marokon viranomaiset olivat tietoisesti estäneet ulkomaalaisten tarkkailijoiden saapumisen El Aaiúniin samalla lennolla aktivistien kanssa. Viranomaiset olivat toiminnallaan edesauttaneet sitä, että pahoinpitelijät pääsivät helposti käsiksi aktivisteihin, sekä vaikeuttaneet ulkopuolisten todistajien pääsyä paikalle. Saamamme tiedon mukaan samankaltaisen matkan pakolaisleireille viime syksynä tehnyt ryhmä on edelleen pidätettynä ja syytettynä maanpetoksesta sen tultua kiinniotetuksi 8.10.2009.

Viimeksi päivitetty ( 09.04.2010 )
Lue lisää...
 
Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksikön lakkauttaminen
09.04.2010

Eduskunnan suullinen kyselytunti torstaina 8.4.2010

Katso kysymys videotallenteena täältä

Jacob Söderman/sd: Arvoisa puhemies! Kun ministeri sanoi, että yliopistouudistuksella ei ole mitään tekemistä tämän kanssa, niin hän oli kyllä väärässä, koska sehän irrotti yliopistot valtiosta, antoi niille mahdollisuuden valita itsenäisesti johtokunnan. Oulun yliopisto valitsi johtokuntaan kaikkia muita kuin maakunnan ystäviä, ja he päättivät lopettaa Kainuun ainoan merkittävän korkeakoulun, mikä on isku sinänsä. Toinen asia on myös se, että kun säädettiin tätä yliopistouudistusta, joka voisi olla fantastinen, me tiesimme, että siihen on liian vähän rahaa, nimenomaan jos se koskee näitä maakuntayliopistoja. Eikö nyt olisi järkevintä ajaa sellaista, että tulisi kehittämislaki yliopistoille, jossa niille turvattaisiin suurempi rahainvestointi muutamiksi vuosiksi taas eteenpäin? Se pelastaisi tämän uudistuksen ja toivottavasti myös Kainuun opetuksen.

Opetusministeri Henna Virkkunen: Arvoisa puhemies! Yliopistojen valtionrahoitus tälle vuodelle pelkästään suoraan budjetista on 1,67 miljardia euroa. Mielestäni yliopistojen taloudesta on pyritty kyllä erittäin hyvin huolehtimaan tässä siirtymävaiheessa. Varmasti jokaiselle yliopistolle kaikki lisäeurot ovat tervetulleita, mutta ei voi yleistää, että kaikki yliopistot olisivat nyt vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Osassa talous on tiukemmalla, mutta ei läheskään kaikissa yliopistoissa. Jos katsotaan nimenomaan tuota Kajaanin tilannetta, niin yliopistolaki ei sinänsä muuttanut tässä tätä tilannetta: aikaisemminkaan ei laissa ollut määritelty toimipaikkoja, eikä asetuksessa määritellä muuta kuin se, mitkä koulutusvastuut, koulutusalat, eri yliopistoilla on, mutta ei sinänsä sitä, missä tuo koulutus järjestetään.

Viimeksi päivitetty ( 09.04.2010 )
 
Söderman vaati Novan tyyppisen vaalirahoitustoiminnan pikaista kriminalisointia
07.04.2010

Lahjusrikoslainsäädännön uudistus on toteutettava pikaisesti, vaati Jacob Söderman täysistunnossa 6.4.2010.

Keskeistä on, että Euroopan neuvoston korruptionvastaisen toimielimen GRECO:n vaatimat ja oikeusministeriön lahjusrikostyöryhmän ehdottamat uudet säännökset vaikutusvallan väärinkäytön palkitsemisesta ja vaikutusvallan kauppaamisesta hyväksytään.

Mikäli vaikutusvallan kauppaamisen käsite määritellään rikoslaissa oikein, voidaan Novan kaltaiset epäilyttävät toimijat tulevaisuudessa ennakolta eliminoida. Vaalirahoitusjupakan saamiseksi vihdoin päätökseen uudistukset on toteutettava vielä tämän vuoden aikana, vaati Söderman.

Epäterveen kilpavarustelun kuriin saamiseksi tulisi vaalirahoitukseen liittyvää lainsäädäntöä uudistettaessa vielä harkita myös kampanjakattojen käyttöönottamista, sanoi Söderman.

Lue puhe kokonaisuudessaan alta.

Lue lisää...
 
Hyssälä ei vakuuttunut eläkeindeksien korjaamisesta
31.03.2010

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä on vastannut Jacob Södermanin esittämään kirjalliseen kysymykseen eläkeindeksien oikeudenmukaistamisesta. Lue vastaus alta.

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jacob Södermanin /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 174/2010 vp:

Onko hallitus tietoinen siitä, että eläkeindeksien laskeminen vain kerran vuodessa ja ns. taitetun indeksin heikkous aiheuttavat pienituloisille vaikeita toimeentulo-ongelmia, ja jos on, onko hallitus valmis riippumattomin asiantuntijavoimin selvittämään, miten tämä eläkepolitiikan paha epäkohta on korjattavissa sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomessa sekä työ- että kansaneläkkeitä tarkistettiin kahdesti kalenterivuodessa vuoteen 1984 asti. Tällainen menettely oli tarpeen 1980-luvun alkupuolelle saakka, koska inflaatioprosentit olivat hyvin suuret ja eläkkeen ostovoimasta olisi muuten usein kadonnut vuodessa 10-15 prosenttia. Kahdesti vuodessa tehtävistä eläkkeiden indeksitarkistuksista luovuttiin inflaation laskettua viiden prosentin vaiheille.

Lue lisää...
 
EIT:n toteaman ihmisoikeusloukkauksen lisääminen tuomion harkinnanvaraiseksi purkuperusteeksi
25.03.2010

Kansanedustajat Tuulikki Ukkola ja Jacob Söderman ovat 25.3.2010 jättäneet allaolevan kirjallisen kysymyksen koskien Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toteaman ihmisoikeusloukkauksen lisäämistä oikeudenkäymiskaareen tuomion harkinnanvaraiseksi purkuperusteeksi.

KIRJALLINEN KYSYMYS

Eduskunnan puhemiehelle

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä 2008:24 oli kysymys tuomion purkamisesta rikosasiassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) toteaman ihmisoikeusloukkauksen seurauksena.

Vaasan hovioikeus tuomitsi 26.5.1999 suomalaisen toimittajan sakkorangaistukseen painotuotteen kautta vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta.

EIT katsoi tuomiossaan 16.11.2004, että toimittajan tuomitseminen tapahtui riittämättömin perustein ja että tuomiolla oli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdan vastaisesti puututtu 1 kohdassa turvattuun sananvapauteen. EIT vahvisti, että asiassa oli tapahtunut ihmisoikeusloukkaus, ja määräsi Suomen valtion maksamaan toimittajalle mittavia korvauksia.

Lue lisää...
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 31 - 40 / 292

(C) 2007 Jacob Söderman
Powered by Joomla! Homepage made by Jatomaki Products®