Discursos   |   CV
 
Täysistuntopuhe valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta 3.3.2010 PDF Imprimir E-Mail
Wednesday, 03 de March de 2010

Valtioneuvoston selonteko Suomen ihmisoikeuspolitiikasta (VNS 7/2009 vp)
Palautekeskustelu 3.3.2010
Kansanedustaja Jacob Söderman

Arvoisa puhemies!

On syytä antaa tunnustusta valtioneuvoston ihmisoikeusselonteon laatijoille. He ovat tehneet perusteellista työtä ja saaneet aikaan kattavan ja luettavan asiakirjan. He ovat onnistuneet yhdistämään Suomen kansainvälisen toiminnan ihmisoikeuksien edistämiseksi ja ihmisoikeuksien toteutumisen Suomessa, samaan asiakirjaan, johdonmukaisella tavalla.

Haluan myös antaa tunnustusta kansanedustaja Pertti Salolaisen johtamalle ulkoasiainvaliokunnalle. Laatimassaan mietinnössä (1/2010) valiokunta on onnistunut hyvin tuomaan esille sellaiset asiakohdat, joissa valtioneuvoston olisi syytä tehostaa toimintaansa ihmisoikeuksien edistämiseksi.

Korostan näistä muutamia. On mieluisaa todeta, että yksimielinen ulkoasiainvaliokunta kannattaa kansallisen ihmisoikeusinstituution kiireellistä perustamista eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen.

Olen tehnyt asiasta lakialoitteen (28/2008) jo vuonna 2008.

Toivon, että oikeusministeriön asiaa selvittävä työryhmä saisi työnsä pian valmiiksi, jolloin asia saataisiin ratkaisuun näillä valtiopäivillä. Oikeusministeri Tuija Brax on suhtautunut asiaan myönteisesti.

Ihmisoikeusinstituutio ei vaadi raskasta hallintoa, päinvastoin varsin kevyt hallinto riittäisi. Sen tärkeimpänä tehtävänä olisi toimivan yhteistyön järjestäminen kaikille ihmisoikeuksia työkseen edistäville julkisille elimille ja kansalaisjärjestöille. Lisäksi sen tulisi edistää alan tutkimusta.  Instituutio toimisi eri tahoja yhdistävänä foorumina ja edistäisi näin ihmisoikeuksien parempaa toteutumista maassamme. Lisäksi instituutio voisi olla ns. Pariisin periaatteiden mukainen kansainvälinen toimija.

Ikäihmisillä on ihmisoikeudet

Valtioneuvoston selonteossa käsitellään (sivut 120-126) ikääntyneiden ihmisoikeuksia. On hyvä, että valtioneuvosto  korostaa, että myös ikäihmisillä on ihmisoikeuksia.

Valtiovarainministeriön talouskatsauksesta sain kerran sellaisen käsityksen, että ministeriön virkamiesten mielestä ikääntyminen, eli ikäihmiset, ja ilmastonmuutos ovat kansakuntamme taloudellisen kehityksen pahimmat uhkatekijät.

Kuntaliiton uusi toimitusjohtaja suositteli äskettäin STTK-lehdessä (nro 2/2010) että ikääntyvät allekirjoittaisivat ns. hoitotestamentin. Hänen johtamilleen kunnille tulisi halvemmaksi, jos vanhat ihmiset kuolisivat nopeasti ja ilman kallista hoitoa. Aikaisemmin eräs kirjailija säväytti vaatimalla, että vanhuksille jaettaisiin kuoleman pillereitä, vähän niin kuin muille kansalaisille rokotuksia.

Ajatukset eivät ole uusia. Tällainen hoitoajattelu oli vallalla 30-luvun Saksassa. Nämä ajatukset ovat syvästi epäinhimillisiä ja herättävät vanhoissa ihmisissä pelkoa ja epätoivoa.

Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteko ja eduskunnan valiokuntien lausunnot eivät sen sijaan tukeudu epäinhimilliseen ajatusmaailmaan.

Päinvastoin, selonteon mukaan ikääntyneiden ongelma on tasa-arvoisen kohtelun puute eli se, ”että maamme palvelujärjestelmä on johtanut suuriin ja osin perusteettomiin kuntien välisiin eroihin palveluissa.”

Selonteossa todetaan myös, ”ettei ikääntyneiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, neuvontaan ja ehkäiseviin palveluihin ole maan kattavaa, vakiintunutta järjestelmää.”
 
Ulkoasiainvaliokunta katsoo lisäksi, että Suomessa ikääntyneet kokevat syrjintää ja pitää tärkeänä, että toimitaan vallitsevien asenteiden ja käytäntöjen korjaamiseksi.

Nämä kannanotot ja eduskunnan oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion äskettäin (18.2.2010, Ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhusten perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen) julkistama kannanotto maamme vanhustenhuollon tilasta, tukevat sitä, että laki vanhustenhuollon asianmukaisesta järjestämisestä tulisi säätää vielä näillä valtiopäivillä. Näin tulisi tehdä siitä riippumatta, vastustaako Kuntaliitto sitä tai ei.

Ministeri Risikko tuntee asian hyvin. Eikö hän voisi tuoda hyvän lakiesityksen ripeästi eduskuntaan?

Se olisi hänelle kunniaksi.

Modificado el ( Wednesday, 03 de March de 2010 )
 
< Anterior   Siguiente >

(C) 2007 Jacob Söderman
Powered by Joomla! Homepage made by Jatomaki Products®