Hyssälä: Viranomaisten ja vakuutusyhtiöiden huolehdittava merimiesten vakuutusturvan korjaamisesta
Tuesday, 02 March 2010
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksessä 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jacob Södermanin /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 16/2010 vp: Onko hallitus tietoinen vallitsevasta merimiesten vakuutusturvan puutteellisuudesta, ja jos on, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin asian korjaamiseksi?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Työvoiman vapaa liikkuvuus kuuluu Euroopan unionin kansalaisten perusoikeuksiin. Perustamissopimuksen 48 artiklan perusteella Euroopan yhteisöjen tulee toteuttaa sosiaaliturvan alalla toimenpiteet, jotka ovat tarpeen liikkumisvapauttaan käyttävän työntekijän ja hänen perheenjäsentensä sosiaaliturvan säilyttämiseksi ja turvaamiseksi sekä sosiaaliturvaetuuksien maksamiseksi. Työntekijöiden sosiaaliturvaoikeuksien turvaamiseksi on annettu Euroopan yhteisöjen asetus N:o 883/2004 ja sen täytäntöönpanoasetus N:o 987/2009. Asetuksen tehtävänä on osoittaa, miten eri jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä sovelletaan niiden välillä liikkuviin työntekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä. Asetuksilla ei muuteta sinänsä jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiä, vaan kyse on eri maiden sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta. Asetukseen N:o 883/2004 sisältyy säännökset, jotka osoittavat, minkä jäsenvaltion sosiaalilainsäädäntöä Euroopan talousalueella liikkuvaan työntekijään sovelletaan missäkin tilanteessa.
Säännöstön tarkoituksena on varmistaa, että henkilöön sovelletaan aina yhden mutta ei useamman jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädäntöä. Asetuksen N:o 883/2004 keskeinen periaate on, että työntekijään sovelletaan ensisijaisesti työskentelyvaltion lainsäädäntöä. Työskentelyvaltion lainsäädännön soveltamisen kannalta ei ole merkitystä sillä, minkä jäsenvaltion alueella työntekijä asuu, eikä myöskään sillä, missä jäsenvaltiossa työnantajan kotipaikka sijaitsee. Merimiehiin sovelletaan asetuksen mukaan niin kutsuttua liputussääntöä, mikä tarkoittaa sitä, että tietyn jäsenvaltion lipun alla purjehtivalla aluksella työskentelevä henkilö on tämän valtion sosiaaliturvalainsäädännön alainen. Hallitus on tietoinen siitä, että tämä saattaa johtaa joissain tapauksissa erikoisiin tilanteisiin. On kuitenkin muistettava, että kyse on kuitenkin Suomea sitovasta pakottavasta EU-säädöksestä.
Vapaaehtoiset tapaturmavakuutukset ovat markkinaperusteisia vakuutustuotteita. Ne perustuvat vapaaehtoisiin sopimuksiin vakuutuksenottajan ja vakuutusyhtiön välillä. Suomalaisten vakuutusyhtiöiden tarjoamilla vapaaehtoisilla tapaturmavakuutuksilla pyritään yleensä täydentämään suomalaista lakisääteistä sosiaaliturvaa ja pakollista tapaturmavakuutusta. Vapaaehtoisia tapaturmavakuutuksia myöntäessään suomalaiset vakuutusyhtiöt edellyttävät yleensä siksi vakuutetun kuuluvan Suomen sosiaaliturvan piiriin. Viranomaiset tai hallitus eivät voi velvoittaa vakuutusyhtiöitä myöntämään tai luomaan tietyn tyyppisiä vapaaehtoisia vakuutuksia esimerkiksi merimiehille. Vapaaehtoisten vakuutustuotteiden olemassa olo perustuu lähtökohtaisesti niiden markkinakysyntään.
On syytä huomata, että mikäli vakuutuksen hakija ei ole Suomessa sosiaalivakuutettu, esimerkiksi hoitokuluista aiheutuvat kustannukset saattavat nousta suuremmiksi kuin muilla asiakkailla. Jos vakuutus myönnetään henkilölle, joka ei kuulu lakisääteisen sosiaaliturvan piiriin, vakuutustuotteen suunnitteluun vaikuttavat siis eri tekijät. Nykytilanteessa ei ole kuitenkaan minkäänlaista lainsäädännöllistä estettä vapaaehtoisten tapaturmavakuutusten tarjoamiselle merimiehille. Hallituksen ei ole mahdollista puuttua vapaaehtoisten vakuutustuotteiden sisältöön ja myöntämiseen lainsäädäntökeinoin, vaikka se pitääkin sinänsä tärkeänä merimiesten mahdollisuutta tulla vakuutetuiksi asianmukaisesti tapaturmia vastaan. Sen sijaan viranomaisten tulee huolehtia yhdessä vakuutusyhtiöiden kanssa siitä, että vakuutussopimuksia tehtäessä mikään erityisryhmä ei tule syrjityksi. Ministeriön saamien tietojen mukaan merimiesten vakuutusturvan puutteellisuus tiedostetaan vakuutusalalla. Vakuutusala on kertonut aikomuksestaan ottaa asia keskusteltavaksi alan sisällä ja Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan kanssa.