Jacob Söderman /sd: Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2008 on sikäli taas valiokunnalle myönteinen, että kanslerinvirasto on ottanut huomioon ne pienet huomautukset, mitä valiokunnalla on ollut, ja se on tyydytyksellä todettava. Niitä asioita, joista tässä nyt olisi syytä meidän valiokunnan mietinnön pohjalta puhua, on ensin se, että oikeuskansleri on useasti kiinnittänyt huomiota asioiden viipymiseen, joka on valitettava ongelma meidän hallinnossa. Erityisen myönteisenä on pidetty tässä meidän mietinnössä sitä, että apulaisoikeuskansleri on omana aloitteena ottanut tutkittavaksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintakyvyn ja tehnyt siitä kannanoton, joka sittemmin johti aika laajoihin uudistuksiin. Siihenhän on tässä salissa monesti kiinnitetty huomiota, ja me pidämme sitä tietysti erittäin hyvänä.
Sitten on useasti näissä käsittelyissä ollut puhetta tästä aika raskaasta kantelutaakasta, joka on jo ollut virastossa kauan ennen nykyistä oikeuskansleria. Nyt tässä meidän mietinnössä kiinnitetään huomiota siihen, että sen kanteluajat ovat melko hyvin lähteneet lyhenemään, sekä keskimääräiset kanteluajat että sitten on saatu aikaan se, että hyvin monet kantelut ratkaistaan erittäin nopeasti. Virastolla on nyt tavoitteena, että vähintään 90 prosenttia ratkaistaisiin vuodessa, ja se on tietysti valtavan hyvä tavoite, ja toivottavasti siihen päästään.
Sitten tässä myös korostetaan samaa kuin oli tässä oikeusasiamiehen suhteen, että työtapoja kannattaisi koko ajan uudistaa sillä tavalla, että mahdollisimman joustavasti saadaan kanteluja käsiteltyä, mieluummin niin, että kantelija pääsee oikeuksiinsa. Sehän joskus voi tapahtua puhelinsoitollakin, jos se on selvä tapaus.
Täällä salissa on nyt minusta tänään paljon puhuttu siitä, että niin harvat asiat johtavat toimenpiteeseen. Minun oma kokemukseni oikeusasiamiesvirastoista maailmalla on se, että yleensä oikeusasiamiehen puuttumisella silloinkin, kun on hyväkin oikeusasiamies, noin 10 prosentissa kanteluista saadaan jotain muutosta aikaan. Se johtuu siitä, että monet viranomaiset joutuvat tekemään lain nojalla ikäviä päätöksiä kansalaisille, jotka voivat olla ihan lainmukaisia, ja kansalaiset tietysti kantelevat, mutta vika ei siis ole valvojassa vaan siinä, että joskus, jos esimerkiksi poliisi puuttuu kahden henkilön väliseen riitatilanteeseen, niin ei siinä nyt aina voi olla miellyttävä kaikille. Se on se perusongelma tässä. Tässä Oikeuskanslerinvirasto on tehnyt toimenpiteen noin 16 prosentissa, mikä on siis mielestäni hyvin korkea. Voidaan myös sanoa, kun puhuttiin tästä virkasyyttämisestä, että Oikeuskanslerinvirasto erityisesti oikeuskansleri Jonkan aikana on ollut kyllä valmiimpi päättämään virkasyytteestä kuin oikeusasiamies. Minä jo selitin sen kertomuksen yhteydessä, mistä tämä johtuu, eli tämä kansainvälinen virtaus tässä suhteessa on hyvin voimakas.
Tässä kertomuksessa on semmoinen toivomus oikeuskanslerille, jossa puhutaan siitä, että hän voisi joskus tuoda esille puheenvuoron tässä kertomuksessa jostain yleisestä teemasta. Valiokunta sanoi siis näin. Valiokunnan mielestä esimerkiksi tällainen teema, josta oikeuskanslerilla on laaja kokemus ja tietämys, sopisi varsin hyvin aiheeksi yleisemmällekin puheenvuorolle. Se nyt koskee nimenomaan näiden juttujen viipymistä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta, mutta teemahan on aina tietysti oikeuskanslerin valittavissa. Semmoinen puheenvuoro oikeusturvan jostain erityisasiasta voisi olla arvokasta esittää tässä kertomuksessa.