Esittelyni   |   Blogi   |   Tätä mieltä   |   Eduskuntatyö   |   Lehdistö   |   Ota yhteyttä
 
Merimiesten vakuutusturvan puutteellisuus PDF Tulosta Sähköposti
04.02.2010

KIRJALLINEN KYSYMYS

Eduskunnan puhemiehelle

On jo pitkään ollut tiedossa, että merimiesten sosiaaliturvassa on aukkoja. Toisen EU-maan lipun alla työskentelevien merimiesten sosiaaliturvaan liittyvistä ongelmista on käyty keskustelua aikaisemminkin, esimerkiksi vuonna 2005 (ks. KK 204/2005 vp), jolloin todettiin asian selvittämisen olevan vielä kesken.

Merimiehiin sovelletaan niin sanottua lippusääntöä eli he kuuluvat pääsääntöisesti sen maan sosiaaliturvan piiriin, jonka lipun alle työskentelyalus on rekisteröity. Sääntö koskee pääasiassa EU- ja ETA-maihin rekisteröityjä aluksia. Työvoiman liikkuessa EU:ssa vapaasti monet Suomessa vakinaisesti asuvat suomalaiset merimiehet kuuluvat siis jonkin toisen jäsenmaan sosiaaliturvan piiriin.

Merimiesten mahdollisuudet saada itselleen henkilökohtainen tapaturmavakuutus ovat osoittautuneet puutteellisiksi, koska suomalaiset vakuutusyhtiöt ovat asettaneet vakuutuksen saamisen ehdoiksi, että vakuutettu asuu Suomessa ja kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Käytännössä monet ulkomaisella aluksella työskentelevät suomalaiset merimiehet eivät siis voi saada itselleen henkilökohtaista tapaturmavakuutusta Suomessa.

Työnantajan kautta saatava vakuutusturva voi olla avuksi, mutta työsuhteen päättymisen varalta itse kullakin pitäisi olla oikeus huolehtia oman vakuutusturvansa riittävyydestä. Tämän tärkeys korostuu lyhytaikaisten työsuhteiden yleistyessä. Suomen kansalaisten mahdollisuudet asianmukaiseen vakuutusturvaan tulee voida taata lainsäädäntöteitse.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen vallitsevasta merimiesten vakuutusturvan puutteellisuudesta, ja jos on,

aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin asian korjaamiseksi?

Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2010

Jacob Söderman /sd

 
< Edellinen   Seuraava >

(C) 2007 Jacob Söderman
Powered by Joomla! Homepage made by Jatomaki Products®