UKK 110v. juhlaseminaari Säätytalo 3.9.2010 klo 15 - 15.15 Kansanedustaja Jacob Söderman
UKK lainsäädännön vauhdittajana
Arvoisat kuulijat! Alkuperäinen otsikko alustustani varten oli UKK lainsäätäjänä. Löysin pääsihteeri Seppo Tiitisen aiheesta käyttämän hienon puheen UKKseminaarissa vuonna 2000, joka on julkaistu kirjassa "Seppo Tiitinen, Puheita ja artikkeleita. Eduskunta. 2004." Päädyin laatimaan alustuksen otsikolla UKK lainsäädännön vauhdittajana. UKK vaikutti sanan voimalla, pitämällä Uuden Vuoden-puheita, puhumalla valtiopäivien avajaisissa, erilaisissa juhlatilaisuuksissa, myöntämällä haastatteluja ja jopa ns. myllykirjeillä. Suomen Kuvalehden nimimerkki Liimatainen toimi joskus pakinoillaan lainsäädännön vauhdittajana. Sanotaan, että presidentin tulisi olla arvojohtaja. UKK oli sitä, mutta hän ei jäänyt etäiseksi arvojen korostajaksi. Joskus UKK:n puhe johti nopeisiin toimenpiteisiin, joskus ne viipyivät. UKK tai Liimatainen palasi usein silloin asiaan, irvistelemällä hidasta menoa.
UKK puuttuu liikennekuolemiin
Uudenvuoden puheessaan v. 1966 hän kiinnitti huomiota maassamme tapahtuviin liikennekuolemiin. Edellisensä vuonna luku oli noussut tuhanteen. Hän totesi, että USA oli ilmoittanut yhtä monen amerikkalaissotilaan kuolleen samana vuonna Vietnamissa. Todettuaan että kirjailija Lauri Viita oli yksi liikenteessä menehtyneistä hän lopetti puheensa Viidan surullisen ”Onni-nimisen runon. UKK palasi aiheeseen uudestaan seuraavana vuonna. Hän pahoitteli, että joutui puheen lopuksi poikkeamaan 50v. juhlavuoden aiheesta, mutta vuonna 1966 oli yli tuhat ihmistä menehtynyt ja noin 17 000 loukkaantunut liikenteessä. Suurin osa oli hänen mielestä johtunut taitamattomuudesta ja tietämättömyydestä. Hän totesi kuitenkin, että pari sataa ihmistä olivat kuolleet rattijuoppouden seurauksena ja päätti puheensa: ”vaikka en kuulukaan siihen koulukuntaan, joka uskoo ankarilla rangaistuksilla voitavan parhaiten vastustaa rikollisuutta, olen tullut siihen tulokseen, ettei yhteiskunnalle ole jäänyt muuta mahdollisuutta kuin rangaistusten tuntuva koventaminen rattijuoppoutena ilmenevän vastuuttomuuden rankaisemiseksi.” Tuolloin tuomittiin ensikertalainen rattijuoppoudesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Puheen innostamana valtioneuvoston silloinen oikeuskansleri kehotti maamme syyttäjiä valittamaan hovioikeuteen jos rattijuoppo tuomitaan ehdolliseen rangaistuksen. Tuo ohje - ja UKK:n puhe - johti siihen, että tuomioistuimet kovensivat linjaansa. Ehdolliset rattijuoppotuomiot jäivät harvinaisuuksiksi. Vähitellen linjasta on lipsuttu.
UKK vaatii Suomen Akatemian uudistamista
UKK:ta oli jo aktiivisena ylioppilaspoliitikkona ärsyttänyt suomalaista yliopistomaailmaa hallinnut vanhoillinen henki, joka mieluimmin suuntasi katseensa taakse kuin eteenpäin. Hänen uudistushalunsa kohdistui erityisesti Suomen Akatemiaan. 50-luvulla hän oli jopa yrittänyt lakkauttaa Suomen Akatemian, joka hänelle edusti pysähtynyttä vanhaa maailmaa. Presidentiksi tultuaan hän pyrki muuttamaan Suomen tiede- ja korkeakoulupoliittisia rakenteita tukeutuen erityisesti Kustaa Vilkunan, mutta myös Edvin Linkomiehen ja Rolf Nevanlinnan asiantuntemukseen. UKK halusi että suomalaisessa yhteiskunnassa ymmärrettäisiin korkeimman opetuksen ja tutkimuksen laajentamisen ja syventämisen merkitys. Tämä edellytti Akatemian kiireellistä uudistamista. Hän alleviivasi, että investoinnit korkeimpaan opetukseen ja tutkimukseen olivat investointeja tulevaisuuteen. Suomen Akatemian uudistamisen suunnasta taisteltiin yli neljä vuotta. Asia on selostettu Suomen Akatemian historiassa, I osa, ss. 586 – 674. Mauno Koiviston hallitus antoi vihdoin Suomen akatemian uudistamista koskevat lakiesitykset eduskuntaan huhtikuussa 1969 Johannes Virolaisen ollessa opetusministerinä. Muutamaa kuukautta myöhemmin nimimerkki Liimatainen käsitteli asiaa Suomen Kuvalehdessä otsikolla ”Kohentuuko Suomen Akatemia?” Liimatainen irvailee, ettei erään kansanedustajan varoitusta: ”Ei hoppu hyväksi, kiire kunniaksi!” ainakaan ollut tämän asian valmistelussa unohdettu. Uudistunut Suomen Akatemia toimi menestyksellä meidän päiviimme saakka, kunnes nykyinen eduskunta hyväksyi lainmuutoksen – Akatemian kannattajien ankarasti vastustaessa sitä. Tämän vuoden alusta Akatemiasta tuli lähinnä rahaa jakava hallintovirasto. Presidentti ei enää nimitä pääjohtajaa. UKK:n unelma haihtui.
UKK:n huoli Pohjois-Suomen ihmisistä
UKK:lle oli suuri huoli Pohjois-Suomesta ja erityisesti sen köyhästä väestönosasta. Puheessaan Oulun Yliopiston promootiossa 26.5.1972 hän korosti, että asutusluottojen takaisinmaksu rasitti liikaa muutoinkin vaikeuksissa olevien asutustilallisia. Köyhät asustustilalliset joutuivat vuosikaupalla maksamaan asutusluottojen kuoletuksia sekä devalvaation myötä nousseita korkoja. Muutto etelään ja Ruotsiin kiihtyi. UKK ehdotti, että kaikki Pohjois-Suomen asustustiloille myönnetyt valtion lainat annettaisiin anteeksi. Tämä olisi omiaan edistämään ”elämän säilymistä” pohjoisessa. UKK:n puhe sai vastakaikua. Eduskunta hyväksyi lain, jolla asutusluottojen takaisinmaksusta luovuttiin. Se lienee parhaiten suunnattu aluepoliittinen toimenpide maassamme kautta aikojen. UKK korosti useasti Pohjois- Suomen metsureiden merkitystä kansantaloudelle. Eräässä yhteydessä hän sanoi: ” Ei ole liioiteltua sanoa, että Suomen kansan asema maailman viidentoista vauraimman maan joukossa on revitty metsätyömiehen, jätkän selkänahasta”.
UKK pysäyttää valtiosääntöuudistuksen
Oikeuslaitoksen vanhoillisuus vaivasi UKK:ta. Lakimieslehden toimituksen pyydettyä häneltä haastattelua 100 v. juhlanumeroonsa vuonna 1970 hän käytti hyväkseen muutamaa nuorta vasemmistolaista lakimiestä sen laatimisessa. Radikaalilla haastattelullaan hän ravisti maamme lakimieskuntaa ja oikeuslaitoksen pysähtynyttä ilmapiiriä. Kiivaan keskusteluaallokon tyynnyttyä haastattelu toimi sysäyksenä maamme oikeuselämän laajoihin uudistuksiin. Haastattelun vasemmistosävyinen painotus saattoi innoittaa useita silloisen valtiosääntökomitean jäseniä. Uskottiin, että presidentti olisi valmis valtiosäännön kokonaisuudistukseen, siirtymiseen enemmistöparlamentarismiin. Pääsihteeri Seppo Tiitisen vuonna 2000 pidetystä puheesta ilmenee, että jo kansanedustajana UKK oli useasti pohtinut valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä. Nuori UKK oli korostetusti tasavaltalainen. Kirjoituksissaan hän mm. kannatti - presidentin vaalin siirtämistä eduskunnalle (Hän paheksui ”kokoomuksen keksimää” valitsijamiesvaalia. Mahdollista kansanvaalia hän piti liian hitaana ja monimutkaisena) - presidentin mahdollisuudesta jättää laki vahvistamatta voisi luopua - presidentillä ei tarvitsisi olla eduskunnan hajotusoikeutta - perustuslain omaisuudensuoja oli ylikorostunut. Mm. maamme talouden säätelyyn tarvittavien poikkeuslakien vaadittavaa määräenemmistöä voisi lieventää. Hän alleviivasi useasti, että presidentin ja eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen mahdollisessa ristiriitatilanteessa, päättäväinen hallitus eduskunnan tuella lopulta aina vetäisi pidemmän korren. Eikö tässä olisi ollut riittävästi pohjaa valtiosääntöuudistukselle jo 70- luvulla? UKK korosti monessa yhteydessä poliittisten johtajien oikeutta ja velvollisuutta joskus jopa uhmata kansan enemmistön käsityksiä. Näin puhuessaan hän tarkoitti pääasiallisesti ulkopolitiikan alaa. Hän oli valmis valtiosäännön osauudistuksiin tasavaltalaisessa hengessä, mutta ulkopolitiikassa presidentille tuli erityisesti kriisitilanteissa säilyttää mahdollisuus tarttua ruoriin ja ohjata isänmaata oikeaan suuntaan. Valtiosääntökomitean hieman epäpyhän enemmistön ehdottaessa myös ulkopoliittisen päätöksenteon radikaalia uudistamista, UKK:n asenne valtiosääntöuudistuksen muuttui. Ilta Sanomissa 26.6.1974 julkaistussa haastattelussa UKK teilasi yllättäen koko uudistuksen sanomalla: ” Koko valtiosääntöuudistus tuntuu jossakin mielessä hyvin keinotekoiselta. En edes oikein ole selvillä miten tämä uudistus on lähtenyt liikkeelle ja kenen toimesta. En myöskään ymmärrä sitä vauhtia, jota tässä asiassa halutaan pitää. Rauhallinen ja perusteellinen valmistelu on toista”. Haastattelun kielteisen sanoman virikkeenä lienee se, että hänen kantansa ulkopolitiikan päätöksenteon säilyttämiseksi ennallaan, oli sivuutettu. Hänellä oli ehkä myös tarvetta panna piste ” radikaalille jaksolleen.” 60-luvun vasemmistotuulet olivat Euroopassa laantuneet. Liimatainen jatkoi valtiosääntöuudistajien moittimista Suomen Kuvalehdessä N:o 2/1974 – todeten – tarkoittaen mm. Antero Jyränkiä - että hän” kuului joukkoon oikeistolaisuudesta pälkäneläisyyteen siirtyneitä teoreetikkoja.” UKK pani siis vauhtia moneen tärkeään lakiuudistukseen. Valtiosääntöuudistuksen kohdalla hän osoitti, että hän tarvittaessa pysäytti ne, elleivät - tässä hän olisi saattanut käyttää sanaa - tunarit, ymmärtäneet mikä maailmassa on tärkeää mikä ei. UKK:n ajattelussa huolenpito maamme ulkopolitiikasta oli ensimmäisellä sijalla. Se on hänen perintönsä ydinopetus, joka ei ole menettänyt merkitystään. Pienelle maalle se on ajaton viisaus.
Mainitsin löytäneeni eräässä puheessa UKK:n valitseman Lauri Viidan runon ”Onni”. Se sopinee esitettäväksi juhlaseminaarissa:
” Kaita polku kaivolta ovelle, nurmettuu, Ikkunan edessä, pystyyn kuivunut omenapuu. Reppu naulassa ovenpielessä. Siinä linnunpesä. Kun olen kuollut, olen kuollut. Kesä jatkuu. Kesä.”
Kiitoksia mielenkiinnostanne!
Puhe UKK:n 110v. juhlaseminaarissa
06.09.2010
UKK 110v. juhlaseminaari Säätytalo 3.9.2010 klo 15 - 15.15 Kansanedustaja Jacob Söderman
UKK lainsäädännön vauhdittajana
Arvoisat kuulijat! Alkuperäinen otsikko alustustani varten oli UKK lainsäätäjänä. Löysin pääsihteeri Seppo Tiitisen aiheesta käyttämän hienon puheen UKKseminaarissa vuonna 2000, joka on julkaistu kirjassa "Seppo Tiitinen, Puheita ja artikkeleita. Eduskunta. 2004." Päädyin laatimaan alustuksen otsikolla UKK lainsäädännön vauhdittajana. UKK vaikutti sanan voimalla, pitämällä Uuden Vuoden-puheita, puhumalla valtiopäivien avajaisissa, erilaisissa juhlatilaisuuksissa, myöntämällä haastatteluja ja jopa ns. myllykirjeillä. Suomen Kuvalehden nimimerkki Liimatainen toimi joskus pakinoillaan lainsäädännön vauhdittajana. Sanotaan, että presidentin tulisi olla arvojohtaja. UKK oli sitä, mutta hän ei jäänyt etäiseksi arvojen korostajaksi. Joskus UKK:n puhe johti nopeisiin toimenpiteisiin, joskus ne viipyivät. UKK tai Liimatainen palasi usein silloin asiaan, irvistelemällä hidasta menoa.
UKK puuttuu liikennekuolemiin
Uudenvuoden puheessaan v. 1966 hän kiinnitti huomiota maassamme tapahtuviin liikennekuolemiin. Edellisensä vuonna luku oli noussut tuhanteen. Hän totesi, että USA oli ilmoittanut yhtä monen amerikkalaissotilaan kuolleen samana vuonna Vietnamissa. Todettuaan että kirjailija Lauri Viita oli yksi liikenteessä menehtyneistä hän lopetti puheensa Viidan surullisen ”Onni-nimisen runon. UKK palasi aiheeseen uudestaan seuraavana vuonna. Hän pahoitteli, että joutui puheen lopuksi poikkeamaan 50v. juhlavuoden aiheesta, mutta vuonna 1966 oli yli tuhat ihmistä menehtynyt ja noin 17 000 loukkaantunut liikenteessä. Suurin osa oli hänen mielestä johtunut taitamattomuudesta ja tietämättömyydestä. Hän totesi kuitenkin, että pari sataa ihmistä olivat kuolleet rattijuoppouden seurauksena ja päätti puheensa: ”vaikka en kuulukaan siihen koulukuntaan, joka uskoo ankarilla rangaistuksilla voitavan parhaiten vastustaa rikollisuutta, olen tullut siihen tulokseen, ettei yhteiskunnalle ole jäänyt muuta mahdollisuutta kuin rangaistusten tuntuva koventaminen rattijuoppoutena ilmenevän vastuuttomuuden rankaisemiseksi.” Tuolloin tuomittiin ensikertalainen rattijuoppoudesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Puheen innostamana valtioneuvoston silloinen oikeuskansleri kehotti maamme syyttäjiä valittamaan hovioikeuteen jos rattijuoppo tuomitaan ehdolliseen rangaistuksen. Tuo ohje - ja UKK:n puhe - johti siihen, että tuomioistuimet kovensivat linjaansa. Ehdolliset rattijuoppotuomiot jäivät harvinaisuuksiksi. Vähitellen linjasta on lipsuttu.
UKK vaatii Suomen Akatemian uudistamista
UKK:ta oli jo aktiivisena ylioppilaspoliitikkona ärsyttänyt suomalaista yliopistomaailmaa hallinnut vanhoillinen henki, joka mieluimmin suuntasi katseensa taakse kuin eteenpäin. Hänen uudistushalunsa kohdistui erityisesti Suomen Akatemiaan. 50-luvulla hän oli jopa yrittänyt lakkauttaa Suomen Akatemian, joka hänelle edusti pysähtynyttä vanhaa maailmaa. Presidentiksi tultuaan hän pyrki muuttamaan Suomen tiede- ja korkeakoulupoliittisia rakenteita tukeutuen erityisesti Kustaa Vilkunan, mutta myös Edvin Linkomiehen ja Rolf Nevanlinnan asiantuntemukseen. UKK halusi että suomalaisessa yhteiskunnassa ymmärrettäisiin korkeimman opetuksen ja tutkimuksen laajentamisen ja syventämisen merkitys. Tämä edellytti Akatemian kiireellistä uudistamista. Hän alleviivasi, että investoinnit korkeimpaan opetukseen ja tutkimukseen olivat investointeja tulevaisuuteen. Suomen Akatemian uudistamisen suunnasta taisteltiin yli neljä vuotta. Asia on selostettu Suomen Akatemian historiassa, I osa, ss. 586 – 674. Mauno Koiviston hallitus antoi vihdoin Suomen akatemian uudistamista koskevat lakiesitykset eduskuntaan huhtikuussa 1969 Johannes Virolaisen ollessa opetusministerinä. Muutamaa kuukautta myöhemmin nimimerkki Liimatainen käsitteli asiaa Suomen Kuvalehdessä otsikolla ”Kohentuuko Suomen Akatemia?” Liimatainen irvailee, ettei erään kansanedustajan varoitusta: ”Ei hoppu hyväksi, kiire kunniaksi!” ainakaan ollut tämän asian valmistelussa unohdettu. Uudistunut Suomen Akatemia toimi menestyksellä meidän päiviimme saakka, kunnes nykyinen eduskunta hyväksyi lainmuutoksen – Akatemian kannattajien ankarasti vastustaessa sitä. Tämän vuoden alusta Akatemiasta tuli lähinnä rahaa jakava hallintovirasto. Presidentti ei enää nimitä pääjohtajaa. UKK:n unelma haihtui.
UKK:n huoli Pohjois-Suomen ihmisistä
UKK:lle oli suuri huoli Pohjois-Suomesta ja erityisesti sen köyhästä väestönosasta. Puheessaan Oulun Yliopiston promootiossa 26.5.1972 hän korosti, että asutusluottojen takaisinmaksu rasitti liikaa muutoinkin vaikeuksissa olevien asutustilallisia. Köyhät asustustilalliset joutuivat vuosikaupalla maksamaan asutusluottojen kuoletuksia sekä devalvaation myötä nousseita korkoja. Muutto etelään ja Ruotsiin kiihtyi. UKK ehdotti, että kaikki Pohjois-Suomen asustustiloille myönnetyt valtion lainat annettaisiin anteeksi. Tämä olisi omiaan edistämään ”elämän säilymistä” pohjoisessa. UKK:n puhe sai vastakaikua. Eduskunta hyväksyi lain, jolla asutusluottojen takaisinmaksusta luovuttiin. Se lienee parhaiten suunnattu aluepoliittinen toimenpide maassamme kautta aikojen. UKK korosti useasti Pohjois- Suomen metsureiden merkitystä kansantaloudelle. Eräässä yhteydessä hän sanoi: ” Ei ole liioiteltua sanoa, että Suomen kansan asema maailman viidentoista vauraimman maan joukossa on revitty metsätyömiehen, jätkän selkänahasta”.
UKK pysäyttää valtiosääntöuudistuksen
Oikeuslaitoksen vanhoillisuus vaivasi UKK:ta. Lakimieslehden toimituksen pyydettyä häneltä haastattelua 100 v. juhlanumeroonsa vuonna 1970 hän käytti hyväkseen muutamaa nuorta vasemmistolaista lakimiestä sen laatimisessa. Radikaalilla haastattelullaan hän ravisti maamme lakimieskuntaa ja oikeuslaitoksen pysähtynyttä ilmapiiriä. Kiivaan keskusteluaallokon tyynnyttyä haastattelu toimi sysäyksenä maamme oikeuselämän laajoihin uudistuksiin. Haastattelun vasemmistosävyinen painotus saattoi innoittaa useita silloisen valtiosääntökomitean jäseniä. Uskottiin, että presidentti olisi valmis valtiosäännön kokonaisuudistukseen, siirtymiseen enemmistöparlamentarismiin. Pääsihteeri Seppo Tiitisen vuonna 2000 pidetystä puheesta ilmenee, että jo kansanedustajana UKK oli useasti pohtinut valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä. Nuori UKK oli korostetusti tasavaltalainen. Kirjoituksissaan hän mm. kannatti - presidentin vaalin siirtämistä eduskunnalle (Hän paheksui ”kokoomuksen keksimää” valitsijamiesvaalia. Mahdollista kansanvaalia hän piti liian hitaana ja monimutkaisena) - presidentin mahdollisuudesta jättää laki vahvistamatta voisi luopua - presidentillä ei tarvitsisi olla eduskunnan hajotusoikeutta - perustuslain omaisuudensuoja oli ylikorostunut. Mm. maamme talouden säätelyyn tarvittavien poikkeuslakien vaadittavaa määräenemmistöä voisi lieventää. Hän alleviivasi useasti, että presidentin ja eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen mahdollisessa ristiriitatilanteessa, päättäväinen hallitus eduskunnan tuella lopulta aina vetäisi pidemmän korren. Eikö tässä olisi ollut riittävästi pohjaa valtiosääntöuudistukselle jo 70- luvulla? UKK korosti monessa yhteydessä poliittisten johtajien oikeutta ja velvollisuutta joskus jopa uhmata kansan enemmistön käsityksiä. Näin puhuessaan hän tarkoitti pääasiallisesti ulkopolitiikan alaa. Hän oli valmis valtiosäännön osauudistuksiin tasavaltalaisessa hengessä, mutta ulkopolitiikassa presidentille tuli erityisesti kriisitilanteissa säilyttää mahdollisuus tarttua ruoriin ja ohjata isänmaata oikeaan suuntaan. Valtiosääntökomitean hieman epäpyhän enemmistön ehdottaessa myös ulkopoliittisen päätöksenteon radikaalia uudistamista, UKK:n asenne valtiosääntöuudistuksen muuttui. Ilta Sanomissa 26.6.1974 julkaistussa haastattelussa UKK teilasi yllättäen koko uudistuksen sanomalla: ” Koko valtiosääntöuudistus tuntuu jossakin mielessä hyvin keinotekoiselta. En edes oikein ole selvillä miten tämä uudistus on lähtenyt liikkeelle ja kenen toimesta. En myöskään ymmärrä sitä vauhtia, jota tässä asiassa halutaan pitää. Rauhallinen ja perusteellinen valmistelu on toista”. Haastattelun kielteisen sanoman virikkeenä lienee se, että hänen kantansa ulkopolitiikan päätöksenteon säilyttämiseksi ennallaan, oli sivuutettu. Hänellä oli ehkä myös tarvetta panna piste ” radikaalille jaksolleen.” 60-luvun vasemmistotuulet olivat Euroopassa laantuneet. Liimatainen jatkoi valtiosääntöuudistajien moittimista Suomen Kuvalehdessä N:o 2/1974 – todeten – tarkoittaen mm. Antero Jyränkiä - että hän” kuului joukkoon oikeistolaisuudesta pälkäneläisyyteen siirtyneitä teoreetikkoja.” UKK pani siis vauhtia moneen tärkeään lakiuudistukseen. Valtiosääntöuudistuksen kohdalla hän osoitti, että hän tarvittaessa pysäytti ne, elleivät - tässä hän olisi saattanut käyttää sanaa - tunarit, ymmärtäneet mikä maailmassa on tärkeää mikä ei. UKK:n ajattelussa huolenpito maamme ulkopolitiikasta oli ensimmäisellä sijalla. Se on hänen perintönsä ydinopetus, joka ei ole menettänyt merkitystään. Pienelle maalle se on ajaton viisaus.
Mainitsin löytäneeni eräässä puheessa UKK:n valitseman Lauri Viidan runon ”Onni”. Se sopinee esitettäväksi juhlaseminaarissa:
” Kaita polku kaivolta ovelle, nurmettuu, Ikkunan edessä, pystyyn kuivunut omenapuu. Reppu naulassa ovenpielessä. Siinä linnunpesä. Kun olen kuollut, olen kuollut. Kesä jatkuu. Kesä.”
Kiitoksia mielenkiinnostanne!
Viimeksi päivitetty ( 06.09.2010 )
Jacob Söderman jatkaa Suomen Wanhojen Toverien puheenjohtajana
23.08.2010
Suomen Wanhojen Toverien edustajien kokous pidettiin Kankaanpäässä 19. elokuuta.
Kokoukseen osallistui noin 80 henkilöä 32 kerhosta. Käsiteltävinä asioina olivat toimintakertomukset vuosilta 2008 ja 2009, toiminnan tavoitteet 2011 – 2012, valittiin puheenjohtaja, asiamies ja 8-jäseninen toimikunta. Puheenjohtajaksi valittiin Jacob Söderman ja asiamieheksi Pekka Lahtinen. Toimikunnan jäseniksi valittiin Erkki Koskelin Janakkalasta, Soili Häkkinen Kotkasta, Jussi-Pekka Alanen Helsingistä, Ossi Lapisto Hämeenlinnasta, Reino Lemmetyinen Turusta, Seppo Salminen Tampereelta, Veikko Tallgrén Järvenpäästä ja Maila Viro Vantaalta.
Wanhat Toverit korostavat kokouksen julkilausumassa, että hallituksen ensi vuoden talousarvioesitykseen suunnittelemat energiaverotusten korotukset johtavat käytännössä asuntojen ja erityisesti omakotitalojen lämmityskustannusten merkittävään nousuun. Tulonjako tulee näin edelleen vääristymään pienituloisten lapsiperheiden, eläkeläisten ja työttömien kohdalla. Wanhat Toverit tukevat puheenjohtaja Jutta Urpilaisen vaatimusta, että hallituksen aiheuttamien asuntomenojen korotusvaikutus pienituloisten kansalaisten kohdalla korvataan asianmukaisella tavalla.
Helsingin Sanomissa 6.8.2010 entinen Vaasan hovioikeuden presidentti Erkki Rintala nostaa esiin useita ajankohtaisia epäkohtia Suomen oikeuslaitoksessa. Epäkohdat ovat viime vuosina ilmenneet suurena määränä langettavia tuomioita oikeudenkäyttövirheistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Suuri osa näistä tuomioista johtuu oikeudenkäyntien viivästymisestä. Perustuslakivaliokunta kiinnitti mietinnössään hallituksen vuoden 2008 toimenpidekertomuksesta (PeVM 1/2010 vp) huomiota samaan vakavaan ongelmaan.
Olen aikaisemmin nostanut esiin syyttäjälaitoksen riittämättömät resurssit kaikkein tärkeimpänä syynä tähän, muun muassa kirjallisella kysymyksellä (KK 916/2009 vp). Lisäksi olen lakialoitteella (LA 63/2009 vp) ehdottanut videotallenteiden käyttöönottamista hovioikeusprosessien nopeuttamiseksi.
On syytä kiinnittää huomiota myös Rintalan näkemyksiin Suomen oikeuslaitoksen ongelmista. Hän toteaa, että useita Suomen EU- ja EN-jäsenyyksien tarpeellisiksi tekemiä muutoksia oikeudenkäyttöjärjestelmään on jäänyt tekemättä.
Lehtomäki: Hallituksella ei vielä riittäviä edellytyksiä päättää Sipoonkorven kansallispuistosta
02.08.2010
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jacob Södermanin /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 550/2010 vp:
Aikooko hallitus antaa esityksen Sipoonkorven kansallispuiston perustamisesta kuluvan vaalikauden aikana?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus on sitoutunut selvittämään mahdollisuudet perustaa Sipoonkorven kansallispuisto. Tämän mukaisesti ympäristöministeriö on pyytänyt Metsähallitukselta kansallispuiston perustamisedellytyksiä koskevan selvityksen, joka luovutettiin ympäristöministeriölle 18.2.2010. Ympäristöministeriö pohtii nyt, millä tavalla Sipoonkorven luontoarvojen suojelussa on tarkoituksenmukaisinta edetä.
Perinteinen Sipoonkorven metsäalue ei tälläkään hetkellä ole pelkästään "korpea" sanan varsinaisessa merkityksessä. Se on metsien ja asutun - osin vielä viljelykäytössä olevan - kulttuurimaiseman mosaiikkia. Valtio omistus perinteisessä Sipoonkorvessa on noin 1 700 hehtaaria, mikä sinänsä täyttää luonnonsuojelulaissa kansallispuiston perustamiselle asetetun vähimmäisvaatimuksen. Valtion omistus on kuitenkin kansallispuiston suojelutavoitteiden saavuttamisen ja kansallispuistotoimintojen järjestämisen kannalta hajanainen ja edellyttää täydennyshankintoja.
Hallituksen esitys Belgian, Saksan, Irlannin, Ranskan, Italian, Kyproksen, Luxemburgin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Portugalin, Slovenian, Slovakian, Suomen, Kreikan ja Euroopan rahoitusvakausvälineen välisen ERVV-puitesopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä
Jacob Söderman /sd: Herr talman, arvoisa puhemies! Minun tarkoitukseni on käyttää nyt tilaisuutta hyväkseni, kun käsittelemme tätä Euroopan rahoitusvakausvälineen sopimusta, ja käsitellä sitä, millä tavalla koko EU:n luonne on tämän asian johdosta muuttunut. Minä en epäile hetkeäkään, etteivät ministeri Katainen tai puheenjohtaja Manninen ole vahvasti siinä uskossa, että tekevät hyvän ratkaisun isänmaan kannalta. Minä toivon todella, että on näin, mutta minusta on kuitenkin tärkeää nyt pohtia vähän Euroopan unionia ja sitä, mihin unioniin me liityimme ja missä me nyt olemme.
Minulla oli tilaisuus olla tarkkailijana konventissa, joka teki tätä perustuslakisopimusta suurella innostuksella, ja siinähän edettiin hirveän paljon integraatiossa. Mutta sittenhän jäsenmaat eivät sitä sopimusta hyväksyneet ja jouduttiin tähän riisuttuun malliin eli Lissabonin sopimukseen, jossa kuitenkin ydin oli se, että EU on itsenäisten jäsenmaiden yhteisö, jossa maat hyvin itsenäisesti päättävät omasta talouspolitiikastaan. Sellainen järjestely, joka nyt on esillä, ei olisi mennyt konventissa missään tapauksessa läpi.
Jacob Söderman /sd: Arvoisa puhemies! Uuden hallituksen ohjelmasta puuttuvat täysin toimenpiteet ikäihmisten aseman kohentamiseksi. Peruspalveluministeri Risikko on äskettäin todennut, ettei hän ole aikeissakaan tuoda vanhustenhuoltolakia eduskuntaan tämän vaalikauden aikana. Syyksi hän ilmoitti, ettei laista ole mainintaa hallitusohjelmassa.
Hallitusohjelman on käsittääkseni tarkoitus olla suuntaa antava, mutta hallituksen on silti voitava puuttua kiireellisiin ajankohtaisiin ongelmiin tarvittavin toimenpitein. Vanhustenhuoltolaki on juuri tällainen asia. Edellinen eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio julkaisi 18. helmikuuta 2010 kannanoton vanhustenhuollon tilasta maassamme. Kannanotto perustuu lääninhallitusten tekemiin kattaviin selvityksiin. Hoidon laadun havaittiin vaihtelevan huomattavasti paikkakunnittain. Selvitysten mukaan hoitopaikoissa käytetään laajalti vanhusten itsemääräämisoikeuteen puuttuvia pakotteita ja rajoitteita kuten korotettuja sänkynlaitoja, sitomista, lääkitystä ja ulko-ovien lukitsemista.
Myös valtakunnansyyttäjänvirastolle edustaja tuomareiden nimittämisneuvottelukuntaan
22.06.2010
Hallituksen esitys laiksi tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta Lakialoite laiksi tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta Toinen käsittely 21.6.2010
Jacob Söderman /sd: Herr talman! Arvoisa puhemies! Nyt on käsittelyssä hallituksen esitys, jossa ehdotetaan tuomareiden nimittämisestä annettua lakia muutettavaksi siten, että lakiin lisätään säännökset Suomen kansallisten ehdokkaiden nimeämistä kansainvälisten tuomioistuinten ja Euroopan unionin tuomioistuimen tuomarin ja jäsenen tehtäviin. Tämä itse esitys on hyvin aiheellinen ja pääosin erittäin myönteinen. Näitä tuomioistuimiahan, jonne Suomi voi nimetä jäseniä, on hyvinkin merkittäviä: Euroopan unionin tuomioistuin, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, kansainvälinen merioikeustuomioistuin ja lukuisia kansainvälisiä rikostuomioistuimia ja välitystuomioistuimia, joissa tehdään tärkeitä päätöksiä. Tällä hetkellä nimittäminen näihin tehtäviin on ollut välillä melko salamyhkäistä ja säätelemätöntä; pääosin tosin on saatu nimitettyä hyviä edustajia näihin tehtäviin.
Tässä laissa nyt oikeastaan tulee kolme vaihetta. Yksi on se, että avoimiin tehtäviin voidaan ilmoittautua, mikä on tietysti olennaista, niin että nämä ehdokkaat punnitaan erillisessä asiantuntijaneuvottelukunnassa, ja sitten valtioneuvoston yleisistunto on se elin, joka lopulta nimeää nämä ehdokkaat näihin tärkeisiin virkoihin.
Päätös Sipoonkorven kansallispuiston perustamisesta
21.06.2010
Jacob Söderman, Pertti Salolainen, Timo Juurikkala, Christina Gestrin, Kari Uotila, Leena Harkimo ja useat muut kansanedustajat ovat 21.6.2010 jättäneet allaolevan kirjallisen kysymyksen ympäristöministeri Lehtomäen vastattavaksi.
KIRJALLINEN KYSYMYS
Eduskunnan puhemiehelle
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki totesi kyselytunnilla 3.6.2010, että ministeriöllä on hyvät edellytykset edetä Sipoonkorven kansallispuiston perustamisessa. Hän on myös sanonut suhtautuvansa hankkeeseen "lähtökohtaisesti myönteisesti", ja että "huoli Sipoonkorven luonnonarvojen säilymisestä pääkaupunkiseudun kasvun puristuksessa tunnetaan ja tunnustetaan myös hallituksen piirissä".
Metsähallitus suosittelee selvityksessään (18.2.2010), että Sipoonkorpeen perustetaan laaja-alainen, mantereelta rannikolle ulottuva kansallispuisto, joka olisi lajissaan Suomen ainoa. Metsähallituksen selvitys lähetettiin lausuntokierrokselle, joka on nyt saatu päätökseen. Kuten olemme tiedotusvälineistä voineet lukea, lausunnoissa kannatetaan laajalti kansallispuiston perustamista Sipoonkorpeen. Suurin osa lausunnon antaneista tahoista on kansallispuiston perustamisen kannalla.
Jacob Söderman /sd: Arvoisa puhemies! Esillä on eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2009, josta on paljon myönteistä sanottavaa. Myönteistä on se, että vaikka kantelujen määrä on noussut ennätyslukuihin, niin Oikeusasiamiehen kanslia on edelleen pystynyt ratkaisemaan enemmän kanteluja kuin niitä on saapunut eli tällä tavalla lyhentämään pitkäksi kasvanutta käsittelyaikaa.
Sekin on myönteistä, että oikeusasiamies on pystynyt lisäämään omien aloitteidensa määrää, ja erityisesti se, että vuoden 2009 lopulta vihdoin ei ole enää lainkaan yli kaksi vuotta vanhoja kanteluita ratkaisematta, mikä on pahasti rasittanut edellisten vuosien tulosta.
Senkin toteaisin kiitollisuudella, että oikeusasiamiehen kertomuksessa on hyvin yksityiskohtainen selvitys Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista kertomusvuonna, josta löytää eriteltynä ratkaisut perusteen mukaisesti ja kaikki siihen liittyvät yksityiskohdat.
Kielteistä on tietysti se, että EIT antoi kertomusvuonna 29 Suomea koskevaa tuomiota, mikä on merkittävästi enemmän kuin edellisvuonna ja huomattavasti enemmän kuin muiden Pohjoismaiden kohdalla yhteensä.
